Oxymagnet historiaa
Fysiologian tohtori, fil. tri. , liikuntatieteiden maisteri Erkki Rauhala teki Suomessa 80- ja 90 -luvulla merkittävää tutkimustyötä magneettikenttä- ja happihoitojen parissa. Fysiologina hän hyödynsi magneettikenttä- ja happihoidon, jolloin kumpikin hoitomenetelmä tukee toinen toistaan. Edesmennyt Rauhala teki tutkimusryhmänsä kanssa, joka koostui lääkäreistä ja yliopiston tutkijoista, kansainvälistä tutkimustyötä.
Erkki Rauhalan Fitness Clinic -niminen yhtiö toimi Kruunuhaan Lääkärikeskuksen eli nykyään Antioksidanttiklinikan yhteydessä tehden tiivistä yhteistyötä mm. antioksidanttihoitoihin erikoistuneen tri Kaarlo Jaakkolan kanssa. Rauhala ja Jaakkola yhdistelivät keskenään hoitojaan, joita annettiin vaikeasti sairastuneille potilaille, useimmiten hyvin lopputuloksin.
Fysioterapeutti Arja Lindqvist toimi alunperin Erkki Rauhalan assistenttina ja on antanut magneettikenttä- ja happihoitoja tri Rauhalan menetelmän mukaisesti vuodesta 1995 lähtien. Nykyisin Arja Lindqvist-Niemelä työskentelee Fisioterapia Fuente Verde SL:ssä, espanjalaisessa osakeyhtiössä, joka toimii Aurinkorannikolla Fuengirolassa, jatkaen näin tri Rauhalan elämäntyötä.
Arja Lindqvist-Niemelä aloitti syksyllä 2000
myös koulutustoiminnan terveydenhuoltoalan
henkilöstölle ja kirjoitti vuonna
2003 kirjan nimeltään 'Magneettiterapia
hoitomuotona'.
Vuonna 2004 aloitettiin Oxymagnet hoitojen tuominen Suomeen, jolloin nämä luonnonmukaiset
hoidot ovat pian kaikkien suomalaisten ulottuvilla. Lisäksi vuonna 2004
ilmestyi uusi 'Happiterapia' -niminen kirja.
Vuonna 2005 perustettiin espanjalainen osakeyhtiö Oxymagnet
S.L., joka hoitaa Euroopan alueella Oxymagnet
liiketoimintaa.
Vuonna 2005 Arja Lindqvist-Niemelä kirjoitti kirjan "Syöpä ja
luonnonmukaiset hoitomenetelmät" ja vuonna 2006 kirjan "Elämän
eliksiirit".
|